Turun saaristo lomakohteena
Turun saaristo on monipuolinen lomakohde ja sieltä löytyy monenlaisia mahdollisuuksia lomailuun varsinkin kesäaikaan. Turun saaristo muodostuu noin 20 000 saaresta. Saari yhdistää saariston rengastie, joten siellä voi liikkua vesikulkuvälineiden lisäksi myös autolla, pyörällä ja muilla kulkuvälineillä. Rengastie on tieverkkoja, losseja ja yhteysaluksia. Yleisiä teitä on alueella noin 160–190 kilometriä ja vesistöjen ylistyksiä noin 30–50 kilometriä. Matkailijoita liikkuu alueella vuosittain jopa 20 000. Rengastien läpi pääsee kokonaisuudessaan vain toukokuusta syyskuuhun, joka onkin paras aika vierailla Turun saaristossa.
Turun saaristossa autoillen eri aktiviteetteja harrastaen
Moni käy lomailemassa Turun saaristossa autolla tai matkailuautolla. Mukana voi olla myös polkupyörä, jolla pääsee käymään ajelulla myös vaellusreiteillä. Turun saaristossa on myös yrityksiä, jotka järjestävät nimenomaan pyöräilylomia saaristoon. He kuljettavat pyöräilijöiden matkatavaroita majapaikasta toiseen. Heiltä saa myös karttoja ja oppaita saaristoon liittyen. Heiltä saa myös pyörän, jos ei halua tai voi ottaa mukaan omaa pyörää.
Harrastusmahdollisuuksia alueella on myös tennis, purjehdus, sukellus, vaellus, melonta, ratsastus ja kalastus. Urheilukalastus on saaristossa antoisaa, sillä vesistöstä löytyy paljon kaloja ja kalalajeja. Hauki on yleinen kalasaalis, mutta saaliiksi voi saada myös herkullista kuhaa. Myös talvella voi käydä kalastamassa pilkkien ja silloin voi saada pyydystettyä madetta.
Vaeltamassa voi käydä pyöräilyn lisäksi ihan vain patikoiden. Haasteita löytyy tottuneelle vaeltajalle sekä koko perheelle sopivia reittejä. Osa patikointipoluista sijaitsee Saaristonmeren kansallispuistossa. Tällöin pitää muistaa että kansallispuistossa täytyt noudattaa erityisiä sääntöjä.
Veneellä tai sukeltaen
Kun kyse on saaristosta, niin siellä on tietysti hyvät mahdollisuudet veneilyyn, mutta paikassa myös harrastetaan sukellusta. Veneellä pääsee saariin, joihin ei ole autolla mahdollisuutta mennä. Veneille näkee siis paljon enemmän. Saaristosta voi löytää unohtumattomia kokemuksia. Meri jo itsessään on lumoava, mutta siellä voi nähdä jopa harvinaisia eläimiä ja kasveja. Jos ei tule paikalle omalla veneellä niin merelle pääsee myös venetaksilla. Omalla veneellä pärjää hyvin saaristossa, koska sieltä löytyy paljon vierassatamia. Alueella on paljon tarjolla paikallisia herkkuja ja matkamuistoja. Sieltä voi löytää paikallista käsityötä ja puhtaita ja raikkaita herkkuja ruokapöytään.
Saaristonmeren sukeltajat ry on saariston oma sukellusseura. He järjestävät sukelluskursseja halukkaille. Kursseja löytyy ihan aloittelijoille mutta myös kokeneemmillekin sukeltajille. Jos ei halua sukeltaa niin toinen vaihtoehto on tutustua mereen snorkkelisukelluksella. Sukellusseuralta saa tähän välineet eli laadukkaan märkäpuvun, maskin, räpylät ja snorkkelin. Se soveltuu lähes kaiken ikäisille kunnosta riippumatta. Tarvitsee vain osata uida.
Yöpyminen saaristossa
Jos alueelle tulee veneellä, niin venettä varten löytyy monesta saaresta laitureita. Jos ei tule omalla veneellä tai haluaa yöpyä muualla kuin veneessä niin majoituksia löytyy moneen lähtöön. Yöpyä voi jopa majakassa kesäaikaan. Saaristossa on paljon vuokramökkejä, mutta myös hotelleja vaativampaa makuun.
Monipuolinen ja kiehtova saaristo
Turun saaristosta löytyy paljon harrastusmahdollisuuksia, omaa rauhaa, kiehtovaa historiaa, makuelämyksiä, hyvät retkeilymahdollisuudet eli kaikille kaikkea. Yksi mielenkiintoinen kohde on Nauvon Jatulintarha. Sieltä löytyy yli 14o kivistä rakennettua spiraalimaista labyrinttiä. Niitä kutsutaan jatulintarhoiksi. Kukaan ei tiedä miksi ne on rakennettu ja kuka ne on rakentanut ja milloin. Suoranainen mysteeri. Toinen kiehtova paikka on Seilin saari. Sinne vietiin aikanaan spitaalisia, joten saarella on aika synkkä menneisyys. Saarella on myös ollut mielisairaala, josta ei juuri kukaan palannut takaisin. Jos haluaa nähdä lähes koko saariston, niin kannattaa kiivetä Borgbergin lintutorniin. Sieltä näkee, että lähes koko saaristo on enimmäkseen metsää.