Suuntana Pirkanmaa?

Näitä juttuja Pirkanmaalla käydessä kannattaa tehdä

Pirkanmaa sijaitsee osittain Satakunnan ja Hämeen alueella. Sen suurin kaupunki on Tampere. Toinen suosittu matkailukaupunki Pirkanmaalla on Ikaalinen. Pirkanmaalla on paljon paikkoja, jossa kannattaa käydä. Tekemistä löytyy sekä aikuiseen makuun että lapsiperheille. Tampere on tunnetuin vierailupaikka, mutta monet ovat löytäneet myös muita vierailun arvoisia paikkoja Pirkanmaalta. Pirkanmaalta löytyy hyviä ostosmahdollisuuksia, mutta myös upeita nähtävyyksiä ja kokemuksen arvoisia paikkoja.

Tampere tarjoaa kaikille jotain

Usein Tampereelle mennään Särkänniemen takia. Se onkin suuri elämys lapsille ja kaikille lapsenmielisille. Se koostuu viidestä kohteesta, joita ovat huvipuisto, akvaario, planetaario, Näsinneulan näkötorni sekä Koiramäki. Särkänniemessä on myös useita ravintoloita ja siellä on paljon eri esityksiä ja tapahtumia. Siellä voi tavata silloin tällöin varsinkin monen pienen lapsen suosikit Mimin ja kukun sekä Maltin ja Valtin. Alueella sijaitsee myös Sara Hildénin taidemuseo.

Tampereella on hyvät ostosmahdollisuudet. Sieltä löytyy monia merkkejä ja kauppaketjuja, joita ei monesta muusta kaupungista Suomesta löydy. Tampereella on useita kauppakeskuksia ja Hämeenkatu on Tampereen pääkatu, jossa on paljon ostospaikkoja, kahviloita ja ravintoiloita. Tampereella on myös vilkas yöelämä sitä haluaville.

Tampereen muita nähtävyyksiä, joissa kannattaa käydä, ovat Pyynikintori, Finlaysonin Tehdasalue sekä usea eri kirkko mm. Aleksanterin kirkko ja Finlaysonin Kirkko. Pyynikintori on Tampereen Pyynikinrinteellä sijaitseva entinen kauppapaikka. Finlaysonin tehdasalueella on paljo katseltavaa ja hyviä kahvipaikkoja ja oluenystäville löytyy hyviä olutravintoloita.

Mikäli matkaat julkisilla Tampereelle perheesi tai jonkun muun seurueen kanssa, mutta haluat nähdä myös kaupungin ympärästä, kannattaa sinun hyödyntää Tampereen minibussien vuokraajia. Näin voit yhdistää kaupunkilomaan kivaa road-tripin tuntua.

Ikaalisten kylpylä ja Ti-Ti Nallen talo

Ikaalinen on tunnettu kylpylästään ja se onkin hyvä vierailukohde, kun eksyy Pirkanmaalla Ikaalisiin. Paikka ei ole enää pelkkä kylpylä vaan se toimii loma- ja kongressikeskuksena. Siellä järjestetään myös kuntoutuspalveluja. Kylpylässä on allasosasto ja Lasten Vesimaailma, jossa perheen pienimmät viihtyvät hyvin. Kylpylän Tropical Bar on taas paikka aikuiseen makuun, josta voi tilata monenlaisia juomia drinkeistä olueen.

Ikaalisista löytyy myös Ti-Ti Nallen talo ihan kävelymatkan päästä kylpylästä. Siellä voi tavata Ti-Ti nallen ystävineen ja osallistu erilaisiin toimintatuokioihin, lauluun, tanssiin ja rytmittelyyn. Talo sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja siinä on parikymmentä huonetta. Huoneita ovat mm. leikkihuone, prinsessahuone sekä isänallen nikkarointihuone.

Lempäälän Ideapark

Pirkanmaalla sijaitsee myös Lempäälä ja ehkä sen tunnetuin kohde kauppakeskus Ideapark. Jos tykkää ostosten teosta niin tämä on hyvä kohde sille. Se sijaitsee moottoritien varressa 12 kilometriä Tampereelta. Sieltä löytyy mm. Mango ja Zara – ketjujen liikkeet, joita ei ole Suomessa kuin muutamassa paikassa muualla. Liikevalikoima on todella kattava ja siellä riittää kävelemistä yli kilometrin verran. Tuotevalikoima keskittyy sisustukseen ja muotiin. Liikkeitä on noin 150.

Muita nähtävyyksiä Pirkanmaalla

Pirkanmaalla on myös muita monia käymisen arvoisia kohteita. Alueelta löytyy paljon hienoja kirkkoja ja retkeilykohteita. Helvetinjärven kansallispuisto on Suomen yksi merkittävimmistä erämaista. Siellä on syviä rotkoja, jyrkkärantaisia järviä sekä muita hienoja luontokohteita. Luontoystävälle löytyy myös Seitsemisen kansallispuisto.

Pirkanmaalta löytyy siis kaupunkikävijöille että luonnossa liikkuville kaikille jotain. Siellä viihtyvät sekä lapsiperheet, shoppailijat että yöelämästä pitävät. Tampereelta löytyy sekä kulttuurikohteita että Suomen yksi suosituimmista kohteista Särkänniemen huvipuisto. Jos yöpyy Tampereella, niin lyhyen automatkan päästä löytyy Lempäälän kauppakeskus Ideapark. Vähän kauempana Tampereelta löytyy Ikaalinen, jossa voi käydä kylpylässä ja lapsiperheiden suosikkikohteessa Ti-Ti Nallen talossa. Pirkanmaalla on paljon järviä ja muita vesistöjä. Luonto on myös itsessään hyvä kohde tutustua, kun tulee Pirkanmaalle. Luonnossa voi patikoida tai vaikkapa kalastaa. Kaikille löytyy jotain mukavaa tekemistä ja kokemista.